Rekrytointi partio-ohjelmaan

Partiorekrytointi ja yleensäkin vapaaehtoisten rekrytointi ei ole helppo tehtävä. Tai ainakaan sitä ei pitäisi ottaa helppona tehtävänä. Ihmisten motivointi, uuden tehtävän tarjoaminen, sen vastaanotto, koulutus, perehdyttäminen, kiittäminen ja pestissä tukeminen ovat monisäikeinen tarina, josta löytyy niin monta versioita kuin meitä kanssa kulkijoita on. Siksi on usein harmillista huomata että rekrytointi on yhtä kuin nakki, johon useimmat osaa sanoa ei ja toiset sitten ei. Usein tämä johtaa siihen että osa tekee hirveesti ja osa ei juuri mitään. Pestaamisesta aletaan puhua järjestelmällisesti partiossa vasta johtajakoulutuksissa. Kirjoitan vasta tuohon lauseeseen, sillä mielestäni voisimme ottaa tämän kasvatushaasteen jo aikaisemmin ja tehokkaammin huomioon, näin saisimme oittua vääriä tapoja, laajennettua näkökulmia ja kasvatettua partiolaisista parhaita rekrytoijia.

nakki
@Scoutmein

Karkeasti ajatellen voisi rekrytointikasvatuksen jaotella vaikka viiteen tasoon, joten kasvatus voisi alkaa jo sudenpennusta:

  1.  Tule mukaan?
    Tällä tasolla leikin ja pienten askelten avulla harjoitellaan kaverin kysymistä johonkin juttuun. Tavoitteena on että itseluottamus kasvaa niin että uskalletaan esittää toiselle pyyntö tulla mukaan tekemisiin. Opetellaan myös pyynnön vastaanottamista ja kiittämistä. Harjoitusympäristö on tuttu ja turvallinen oma lauma, jossa voidaan ikäkauden loppu kohden harjoitella vaativampiakin kanssa käymistilanteita huomioiden jokaisen yksilöllinen kasvu.
  2. Mun oma ryhmä
    Lähdetään rakentamaan omaa verkostoa, tämä rakennustyö jatkuu sitten läpi elämän. Opetellaan pieninä tehtävinä, miten eri ihmisiä kiinnostaa erilaiset asiat. Mietitään omia vahvuuksia ja opetellaan kertomaan millaisia juttuja halutaan tehdä. Tutkitaan eri suunnista, mitkä ovat kunkin pestattavan vahvuuksia ja miten ne parhaiten tunnistaa.
  3. Motivointi
    Harjoitellaan erilaisia motivointitapoja. Opetellaan tunnistamaan kiinnostuksen laskeminen. Tarvotaan lävitse hankalampia soita ja huomataan miten vaikeista tilanteista voidaan keskustelun kautta päästä eteenpäin. Nostetaan kiittäminen uudelle tasolle.
  4. Laajemmat kuviot
    Lähdetään systemaattisesti laajentamaan omaa verkostoa, ensin pyydetään kaveria naapurilippukunnasta ja sitten vaikka naapurimaasta. Luodaan malli jossa on partioviikolla ylitetään lippukunnan tai piirin raja ja keskustellaan siitä miten sä voisit tulla mukaan mun kiinnostavaan projektiin. Syksyllä lisätään JOTI/JOTA viikolla kierroksia ja harjoitellaan virtuaaliprojektissa kansainvälistä rekrytointia.
  5. Pestiavain
    Käydään lävitse pestiavain perinpohjaisesti. Opetellaan jokainen avaimen vaihe käytännön mallien kautta ja syvennetään osaamista.

    Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole väheksyä nykyistä koulutusta pestaamisen osalta, vaan nostaa rimaa vielä korkeammalle kohti erinomaista johtamista.

10 tapaa rekrytoida aikuinen partioon

Partio haluaa kasvaa tai oikeastaan pitää nykyisen jäsenmääränsä. Noh tietyllä tavalla ei se kasvukaan ole itsetarkoitus, me vain haluamme että kaikilla olisi mahdollisuus harrastaa partiota. Koska partio on tavallaan joukkuelaji, tarvitaan retkelle ja leirille enemmän kuin yksi partiolainen. Jotta ryhmät pääsisivät luontoon seikkailemaan, tarvitaan muutama aikuinen lisää. Ohessa omavaltaisessa järjestyksessä kymmenen rekrytointivihjettä:

1. Kysy kaverilta

Kerro kaverillesi harrastuksestasi, luotettavan ystävän kertomus toiminnasta on parasta markkinointia. Pyydä kaveri mukaan esim. retkelle apuun.  Muista koukuttaa kaveri tarpeeksi hitaasti partioon.   Vaikka harrastus on hieno, ei se ole ihan kaikkien juttu. Ei siis kannata pilata ystävyyssuhdetta pakottamalla kaveria pestiin, johon hän ei oikeasti halua.

Parhaimmillaan kaveri pääsee mukaasi retkelle, leirille ja vaellukselle. Löydät lopulta kaverisi erätulilta miettimässä ensi vuoden tarpoja toimintaa.

2. Rekryä Isä tai äiti

Perhe

Jututa rohkeasti lapsen huoltajaa, vanhempi on luontaisesti kiinnostunut toiminnasta. Mikäli äiti tai isä on jo valinnut (nuorempien ikäkausien kohdalla) partio sopivaksi harrastukseksi, ovat he ainakin puoliksi myydyt ajatukselle. Suurin haaste on saada aikuinen vakuutettua siitä että hän aidosti osaa toimia partiossa ja olla partiolainen. Lupaa hänelle Suomen paras partiokoulutus ja kerro hänelle partio pikkusalat kädestä pitäen.  Pestissään onnellinen isi tai äiti on palkinto, joka hivelee rekrytoijan sydäntä.

3.Varasta toiselta yhdistykseltä

Ihmiset

Monet yhdistykset tarjoavat aikuisille toimintaa, joka on lähellä partiointia. Näiltä yhdistyksiltä usein puuttuu lasten ja nuorten toiminta eli se jokin mikä saa toiminnasta täydellisen. SPR, Suomen latu, vapaaehtoiset maanpuolustusyhdistykset tarjoavat aikuisia, joilla on jo valmiiksi hyvät taidot toimia partiolaisina.  Ei tarvitse kuin rohkaista ja viedä aikuinen partiokoulutukseen oppimaan partio-ohjelman salat sekä lasten ja nuorten ohjaaminen.Varastaminen toiselta yhdistykseltä ei ole väärin, aikuinen voi hyvin jatkaa toisessa yhdistyksessä, mutta samalla oppii uusia taitoa sinne kannettavaksi.

4. Bongaa entinen partiolainen

Tämä lienee tutuin käytetyin muoto rekrytä uusi ryhmän vetäjä. Mieti ensi kerralla kuitenkin asiaa laajemmin, älä soita pelkästään oman lippukunnan tutuille kavereille. Soita piiritoimistoosi ja pyydä heiltä listaus alueellasi asuvista partiolaisista, jotka eivät kuulusi omaan tai alueesi lippukuntaan. Vaikka meidät on pienestä pitäen opetettu siihen että se oma kotilippukunta on ainoa oikea, on aikuisena hyvä ottaa rohkea askel partiopolulla ja kokeilla seikkailu uudessa lippukunnassa.

5.Ehdota tuntemattomalle
Ihmiset

Miksei tuntematontakin ihmistä voisi rekrytä mukaan. Tapaat ihmisiä päivittäin, joitakin vain hetken. Käytä tämä tilaisuus hyödyksi, kerro hänelle kuinka tärkeänä itselle pidät harrastusta ja miten se on palkinnut sinua. Pieni kipinä jää helposti ihmiseen kytemään ja ehkä seuraavan kerran kun hän törmää toiseen partiolaiseen hän uskaltaa lähteä kokeilemaan.

 6.Kerro paikallislehdelle

Kerro paikallislehteen jutun poikanen, jossa aikuinen on aloittanut toiminnan lippukunnassasi.  Oma paikallislehteni ainakin julkaisee viikoittain juttuja urheiluseurojen valmentajavaihdoksista. Jos toimittaja ei tee juttua, voit seuraavalla kerralla kirjoittaa sen itse. Näin pienellä resurssilla toimiva toimitus pääsee helpolla ja saa kiinnostavan jutun lehteen. Pidä huoli että lippukuntasi on valmis ottamaan massoittain puhelinsoittaja sen jälkeen kun lehti ilmestyy.

 7.Vie partio paikkakunnan tapahtumiin

Ole aktiivisesti mukana myyjäisissä ja toritapahtumissa yms.  Pyri näyttämään millaista partio on ja varaa oheen muutama esite. Vaikka ulkoisesti näyttää että olet myymässä partiohilloa, oletkin oikeasti rekrytoimassa ihmisiä. Tee tuotteestasi helposti lähestyttävä, kiinnostava ja kohtuullisen halpa, näin saat ihmisiä juttelemaan. Jutun lomassa sinä johdattelet heidät toimintaan. Helpoiten mukaan pääsee kun palauttaa ostetun partiohillopurkin kololle ja palkinnoksi pääsee retkelle.

 8.Sissimarkkinointi

Sissi

Jos kaikki keinot on kokeiltu, on aika tarttua luovaan mietintä myssyyn. Mieti missä paikkakuntasi potentiaalinen ryhmänvetäjä on? Miten hänet tavoittaisin? Mikä on paras lähestymistapa? Älä kurota liian korkealle, yksi hyvä rekrytointi riittää.  Se voi saada aikaan toisen ja niin edelleen.
Esim. Paikkakunnallasi on varmaan paljon 40+ ihmisiä, jotka vaikuttavat aktiivisesti kunnallispolitiikassa, osuuskunnissa, seurakuntien valtuustoissa etc. Mitä tekevät heidän puolisonsa silloin, kun ukko tai akka istuu tuntitolkulla valtuustossa? Aivan nyhjöttää kotona. Lähesty kohderyhmääsi poliitikon kautta, ovathan he sinun lippukuntasi tärkeää sidostyhmää. Lähetä heille vaikka adventtikalenteri ja laita oheen mainos toiminnastasi ja kertomus siitä kuinka aikuinenkin pääsee mukaan seikkailuun.

 9. Soita ukille

Gubet

Suomen kansa vanhenee päivä päivältä, samaan aikaan ns. ikäihmiset ovat entistä nuorempia ja parempi kuntoisia. Mikä estää vaaria tai mummoa toimimasta partiossa? Heillä on aikaa tai ainakin he saavat kalenteriinsa helpommin tilaa. Kokenut 60 v aikuinen on myös lapselle ja nuorelle erinomainen kasvattaja.

 10.Pestaa puolisosi

Aivan, ihan kaikki partiolaiset eivät ole naimisissa partiolaisen kanssa. Vuosia on ehkä jo katsonut harrastustoimintaasi hivenen epäluuloisena ja on saattanut muodostaa siitä vinoutuneen kuvan. Nyt on aika kääntää uusi lehti ja houkutella puoliso mukaan koloiltaan. Onhan se myös niin että kun lapsenne täyttää seitsemän on kummankin vanhemman tiedettävä mitä se partio oikeasti on.