Mikä on nykyään suosittua?

Muistan nuoruudestani ihmetelleeni ajoittain kuinka suuren suosioon olivat muusikot päässeet? Kun asiaa tarkasteli historian näkövinkkelistä, aikaisemmin trubaduuri oli se harmiton, värikkäissä asuissa kulkeva kaveri, josta toki tykättiin silloin kun hän soitti. Mutta muuten heillä ei juuri ollut suurta merkitystä yhteiskunnassa.
Omassa nuoruudessani sen sijaan kovat jätkät kepittivät kitaraa ja pukeutuivat nahkaan tai sitten sifonkihuiveihin.  Oli se hienoa aikaa…

Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni 80-luvulla, kun tarkastelen sitä aikaa nykyaikaan peilaten, löydän mielenkiintoisia yhtymäkohtia. Koulussa ja kaveriporukoissa oli aina yksi tai useampi kaveri, joka oli taitava kertomaan vitsejä tai yleensä vaan heittämään levotonta läppää. Nämä olivat kitarasankareista lähes seuraavia idoleita. Ihminen, joka saa toisen nauramaan katketakseen on hieno ihminen. Kun kultainen 80-luku jäi taakseen, rupesi näitä vitsien kertojia löytyä myös lavoilta. Kutsumme sitä nykyään Stand up:ksi, joitakin asioita lienee vaan parempi olla kääntämättä suomeksi. Nämä takapihojen vitsinikkarit ovat yksiä aikamme kovimpia idoleita. Mikäs siinä sillä ihminen, joka saa toisen nauramaan on niin hieno ihminen, että kyllä hänelle siitä voi maksaa.

Kouluaikoina törmäsin myös vittuilun jaloon taitoon. Vittuilu on kahdesta edellisestä aiheesta huomattavasti herkempi laji. Missä kulkee taidokkaan taiteen ja kiusaamisen raja? Voinko sanoa homoa homoksi, niin että hän nauraa päälle. Voinko haukkua kaverin vinoa nenää, niin että hän nauraa eikä anna mulle kuonoon?
Silloinen yhteiskunta ei juuri arvostanut vittuilua, sitä pidettiin paheksuttavana ja tarpeettomana tapana.
Nykyään asia on kuitenkin toisin, julkikset kilvan haluavat näyttää itsensä Roast-tapahtumissa, ja tärkein kaveri on se joka on se juhlakalu, jolla vittuillaan eniten. Ihmiset maksavat myös siitä että pääsevät katsomaan tätä vittuilua. Kun aikuiset ihmiset saavat vapautuneesti pilkata toistensa ulkonäköä, uraa, parisuhteita ja homotella. Roastit ovat tehneet siis vittuilusta kaupallista taidetta.
Voisiko Roastit tehdä jotain myös kiusaamiselle kouluissa ja työpaikoilla?

Mikä on seuraava askel tälläisessä viihteen ja kansanhuvin kehityksessä? Muhiiko 8-luokkalaisen Jennin tai Vilhon päässä 2020-luvun räjäyttävin kansantaide?

 

Partion yhteiskunnallinen vaikuttaminen

Vaikka vasta viime vuosina keskusjärjestö on nimellisesti tehnyt yhteiskunnallista vaikuttamista, on partio vaikuttanut ollut merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja koko historiansa ajan.  Nyt järjestäytynyt yhteiskuntaryhmä ottaa omia askeleitaan tässä jatkumossa. Yhdeksi muodoksi on valittu formaatti, joka on todettu menestyvän. Hieman samaan tyyliin kuin aikaisemmin tehtiin A5-vihko, jokaisesta asiasta on nyt päädytty lähteä kouluttamaan kourallinen partiolaisia ulkosuhteiden vaikuttajiksi. Medialähettiläät konsepti kopiotiin Briteiltä, joilla oli merkittäviä ongelmia imagon ukkoutuneessa kuvassa. Suomessa vastaava ukkoutuminen on ehkä enemmän urheilujärjestöjen johdossa kuin partiolla. Kun partion jäsenmäärä on tippunut huippu vuosista lähes puoleen, on meillä ilmeisen selkeä halua valita hyvin tarkkaan ne ihmiset, jotka julkisesti saavat partiota edustaa. Vaikka siis medialähettiläiden ja tulevien ulkosuhde edustajien idea on lienee hyvä, homma näyttää ulkopuolisen ja kenttätason partiolaisille lähinnä elitistiseltä valinnoilta. Koulutukset ovat eittämättä hyviä, mutta ulkopuoliselle tulee kuva että kameran eteen pääsee vasta kun räkänokka on kunnolla siistitty, oikeat puheenparret opeteltu ja partiopaidan käyttö varmasti silitetty edustuskuntoon. Mikä on oikeasti tälläisen kurssitetun nuoren uskottavuus verrattuna siihen nuoreen, joka aidosti valittu muilla perusteilla? Mielestäni muutamien henkilöiden vaikuttamiseksi valitsemisessa hukataan partion iso merkitys yhteiskunnassamme.  Pahimmillaan tämä kääntyy myös imagollisesti meitä vastaan. Jos harrastuksen julkista kuvaa tehostetusti edistetään elitistisillä edustuksilla, ei voida enää puhua kaikille avoimesta harrastuksesta.

Partion voima on sen suuressa ja kattavassa jäsenmäärässä. Jos ei mennä siitä mistä aita on matalin, valjastetaan koko jäsenistö yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tartutaan rohkeasti suuriin live-tapahtumiin (Explo, suurjuhla, suurleirit) osallistetaan niissä nuoret puhumaan omista näkemyksistään, luodaan verkkopohjainen vaikuttamiskanava live-tapahtumien väliselle ajanjaksolle. Otetaan käyttöön tätä kautta nousevat laajasti kannatusta saavat näkemykset. Eivät nuoret oikeasti kaipaa aikuista kertomaan kurssilla miten ja mistä pitää puhua.
Toiseksi voisi lähteä tukemaan lippukuntia kohtia parempaa vaikuttamista kuntatasolla. Se minkä 17-vuotias voi oppia kuntatasolla, kantaa parempaa hedelmää kuin se viikonloppukurssin jälkeen kansallistason areenalle heitetty nuori.