Vuorovetten kivi

Tuuli kirjoittaa kyyneleen,
Kukat sanoittaa tunteen

Meri murtaa päivän ja yön
Havumajojen kaupunki on saanut asukkaansa,
Harmaa pöllö on lentänyt kotiin

Tätini Mirkka Rekolan muistoa kunnioittaen.

Tuli jää

Järvi jäätyy silmieni alla

Hiekkaa sekoittuu jäähän

Oksien varjot taittuvat katuvaloihin

Pysähdyimme hetkeksi
raikas tuuli teki poskilleni punan

Hymysi toi lämmön
sydänmeeni

Punaiset valot

On ilta yhdeksän tällä vanhalla asemalla
kädessäni lippu tuntemattomaan

katselen näitä kasvoja ja
en näe mitään

olen ollut täällä ennenkin
en vain muista milloin

Jossain pyörii filmi
se kertoo minusta

en ehdi katsoa sitä
vaan nousen bussiin

vaellukseni päättyy
uusi alkakoon

käännyn vasempaan
punaisia päin

Kellon takana

ajatukseni peilissä
vieressä vanha shakkinappula

missä olitkaan silloin
minne hävisit juuri kun löysin

kaksitoista virhettä tein
joka tunti yhden

niin monta kertaa siirsin
aikaa taaksepäin

kunnes kadotin aikani

Vaahtera

Sinä olit muistoni lapsuudestani
pieni vaahterapiippu

Nyt kuljen hiljaa alla vaahteran
ja mielessäni kiipeän
oksillesi haaveilemaan

kuinka minusta tuli minä

Juoksen

Pitkää kujaa pimeässä
juoksen henkeni edestä

tie ei pääty 
pyörät ei pysähdy

juoksen
pysähtyä en voi

olin vain pieni mies
pienessä maailmassa

juoksen 

tunnen kohta kylmän 
              hien kasvoillani

kohta loppuu ajatukseni
kohta pysähtyy 

vielä

juoksen 

Tunnen sinutkin

En tiedä mitä ajattelit kun kohdattiin
mutta kun näin kasvosi
tunsin ajatuksesi

Katselin kauniita kasvojasi ja
ihailin ajatuksiesi virtaa

ehkä tunsit katseeni
ja pakenit välillä pois

En halunnut peilata sinua
vaikka sielusi halajasin

Otin vain hymysi
muistokseni mun

Katsotko ulos

Missä kävelee hän
vielä lumen päällä on jäljet
joita seuraan

En tiedä minne meen missä nään
mutta jossain on pala puhdasta hiekkaa
jota kannat taskussasi

Siellä on kotini hiekka jonne linnani
halusin perustaa

Niin toivon että katsoisit
missä jälkesi kulkevat

Sisällä

ummista silmäsi
vaivu tajuntaani

hakkaa pääsi seinää
kävele ylitseni

ei ajatuksia
ei tunteita
ei puhetta

jokainen hetki
on
hymy