Mikä on nykyään suosittua?

Muistan nuoruudestani ihmetelleeni ajoittain kuinka suuren suosioon olivat muusikot päässeet? Kun asiaa tarkasteli historian näkövinkkelistä, aikaisemmin trubaduuri oli se harmiton, värikkäissä asuissa kulkeva kaveri, josta toki tykättiin silloin kun hän soitti. Mutta muuten heillä ei juuri ollut suurta merkitystä yhteiskunnassa.
Omassa nuoruudessani sen sijaan kovat jätkät kepittivät kitaraa ja pukeutuivat nahkaan tai sitten sifonkihuiveihin.  Oli se hienoa aikaa…

Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni 80-luvulla, kun tarkastelen sitä aikaa nykyaikaan peilaten, löydän mielenkiintoisia yhtymäkohtia. Koulussa ja kaveriporukoissa oli aina yksi tai useampi kaveri, joka oli taitava kertomaan vitsejä tai yleensä vaan heittämään levotonta läppää. Nämä olivat kitarasankareista lähes seuraavia idoleita. Ihminen, joka saa toisen nauramaan katketakseen on hieno ihminen. Kun kultainen 80-luku jäi taakseen, rupesi näitä vitsien kertojia löytyä myös lavoilta. Kutsumme sitä nykyään Stand up:ksi, joitakin asioita lienee vaan parempi olla kääntämättä suomeksi. Nämä takapihojen vitsinikkarit ovat yksiä aikamme kovimpia idoleita. Mikäs siinä sillä ihminen, joka saa toisen nauramaan on niin hieno ihminen, että kyllä hänelle siitä voi maksaa.

Kouluaikoina törmäsin myös vittuilun jaloon taitoon. Vittuilu on kahdesta edellisestä aiheesta huomattavasti herkempi laji. Missä kulkee taidokkaan taiteen ja kiusaamisen raja? Voinko sanoa homoa homoksi, niin että hän nauraa päälle. Voinko haukkua kaverin vinoa nenää, niin että hän nauraa eikä anna mulle kuonoon?
Silloinen yhteiskunta ei juuri arvostanut vittuilua, sitä pidettiin paheksuttavana ja tarpeettomana tapana.
Nykyään asia on kuitenkin toisin, julkikset kilvan haluavat näyttää itsensä Roast-tapahtumissa, ja tärkein kaveri on se joka on se juhlakalu, jolla vittuillaan eniten. Ihmiset maksavat myös siitä että pääsevät katsomaan tätä vittuilua. Kun aikuiset ihmiset saavat vapautuneesti pilkata toistensa ulkonäköä, uraa, parisuhteita ja homotella. Roastit ovat tehneet siis vittuilusta kaupallista taidetta.
Voisiko Roastit tehdä jotain myös kiusaamiselle kouluissa ja työpaikoilla?

Mikä on seuraava askel tälläisessä viihteen ja kansanhuvin kehityksessä? Muhiiko 8-luokkalaisen Jennin tai Vilhon päässä 2020-luvun räjäyttävin kansantaide?

 

Vuorovetten kivi

Tuuli kirjoittaa kyyneleen,
Kukat sanoittaa tunteen

Meri murtaa päivän ja yön
Havumajojen kaupunki on saanut asukkaansa,
Harmaa pöllö on lentänyt kotiin

Tätini Mirkka Rekolan muistoa kunnioittaen.

Kellon takana

ajatukseni peilissä
vieressä vanha shakkinappula

missä olitkaan silloin
minne hävisit juuri kun löysin

kaksitoista virhettä tein
joka tunti yhden

niin monta kertaa siirsin
aikaa taaksepäin

kunnes kadotin aikani

Vaahtera

Sinä olit muistoni lapsuudestani
pieni vaahterapiippu

Nyt kuljen hiljaa alla vaahteran
ja mielessäni kiipeän
oksillesi haaveilemaan

kuinka minusta tuli minä

Juoksen

Pitkää kujaa pimeässä
juoksen henkeni edestä

tie ei pääty 
pyörät ei pysähdy

juoksen
pysähtyä en voi

olin vain pieni mies
pienessä maailmassa

juoksen 

tunnen kohta kylmän 
              hien kasvoillani

kohta loppuu ajatukseni
kohta pysähtyy 

vielä

juoksen 

Katsotko ulos

Missä kävelee hän
vielä lumen päällä on jäljet
joita seuraan

En tiedä minne meen missä nään
mutta jossain on pala puhdasta hiekkaa
jota kannat taskussasi

Siellä on kotini hiekka jonne linnani
halusin perustaa

Niin toivon että katsoisit
missä jälkesi kulkevat

Sisällä

ummista silmäsi
vaivu tajuntaani

hakkaa pääsi seinää
kävele ylitseni

ei ajatuksia
ei tunteita
ei puhetta

jokainen hetki
on
hymy

Kaktus

Viimeinen pisara lähteessä

Annos pieniä marjoja

Kasva nopeasti yli huomisen

Ole mulle viimeinen tippa eilisen

Ajatus soi

Meren rannalla
Pienessä kylässä

Istun viimeisen puun juurella
Kätkettynä on salaisuus

Maisteltuna on huokaus
Elämäni maistuu suolaiselta

Tanssin askeleet katoavat
Nojaudun vasten huomista

Ummistan silmäni
olet vierelläni