Partioasu ja huivi

Partion yli sata vuotiseen historiaan on mahtunut monenlaista asua. Alunperin partioasun oli tarkoitus asettaa partiolaiset tasa-arvoiseen asemaan, nyttemmin puhutaan virallisesta partioasusta, jota käytetään lähinnä juhlissa ja muissa muodollissa tilausuuksissa. Asun rinnalla elää todella värikäs partioasukulttuuri, näitä ovat lippukuntien, ryhmien, tapahtumien ja projektien omat asut. Nämä asut ovat oikeastaan partioasuja.

Partiopaita on yhä virallinen juhlapaita, mutta sen käyttöä pidetään kankena vaikka sitä on pyritty uudistamaan ajanmukaisemmaksi. Nykyinen paitamalli on mielestäni hyvä, mutta silti kohderyhmä ei sitä juurikaan käytä.

Nykyiseen muotiin kuuluu yksilön korostaminen. Tällöin samanlaiseen asuun pukeutuminen ei juuri houkuttele. Virallisen partioasun lisäksi moni partiolainen saa käyttöönsä oman lippukunnan paidan/takin sekä leirin tai projektin myötä tulevan toisen paidan. Näihin vaatteisiin tulee aito tunneside, joten niitä pidetään enemmän kuin virallista paitaa.

Huivi on ollut miehillä ja pojilla viimeksi muodissa villin lännen aikaan, joten kovin moni teini-ikäinen poika ei vapaaehtoisesti pidä kaulassaan huivia. Sen tilalle haluaisinkin asusteen, jota partiolainen voisi ylpeästi kantaa koulussa, töissä, kotona ja jopa saunassa. Asusteen tulisi olla yksinkertainen ja aikaa kestävä. Olisi myös tärkeää, että siihen syntyisi ajan saatossa vahva tunneside.

Ainoa partioasuste, josta olen itse aidosti pitänyt on nappulat. Niinpä lähdin pohtimaan jos tuleva partioasuste olisi yksinkertaisuudessaan ranteeseen laitettava nahkainen nauha. Aivan alussa nauhassa olisi vain kiinnityssolmu, mutta jokaisella retkellä/tapahtumassa voisi nauhaan solmia yksinkertaisen solmun ja leirin/vaelluksen päätteeksi nauhaan merkittäisiin kahdeksikko. Tämä nauha olisi alkuun pitkä, mutta ajanmyötä täynnä ikimuistoisia solmuja.

20150828_115125

Yksi vastaus artikkeliin “Partioasu ja huivi”

Kommentit on suljettu.