Ei enää johtajapulaa!

Pidin viime kesään pienen palopuuheen tästä aiheesta Ko-Gi 109 leiriosalla. Vaikka en nyt viimeaikoina ole aiheeseen juuri törmännyt, haluisin varmistaa ettei aihe pysyy kaikkien mielissä;)

Olen pitkään seurannut valtakunnallisesti(siis paikallislehdissä, radiossa tv:ssä etc.) mitä partiosta kirjoitetaan, valitettavan usein olen törmännyt siihen että partiolainen lausahtaa haastattelun jossain vaiheessa sanan ”Johtajapula”. Tämä sanahirviö saa meikäläisen vihaiseksi. Olen varmaan itsekkin syyllistynyt sanan käyttöön, ja veikkaan että moni muukin on tätä sanaa käyttänyt. Mikä siis on tämä sanan takana? Miksi sitä ei tulisi käyttää?

Partio perustuu vahvoihin linjajohdettuihin organisaatiohin, joissa jokaisella ryhmällä on johtaja. Tämän takia olemme avuttomia, jos jostakin organisaation palapelistä puuttuu johtaja, ryhmää ei voi muodostua ja toimintaa ei voi jatkaa. Tämä on todellisuus ja en tällä kirjoituksella halua muuttaa organisaatiota. Sana ”Johtajapula” on kuitenkin äärimmäisen negatiivinen sana, se kertoo että tässä upeassa harrastuksessa ei ole vetovoimaa saada johtajia toimintaan mukaan! Näinhän ei asia kuitenkaan ole vaan todellisuudessa meillä on paljon johtajia. Toisaalta kun tämä sana on haastattelussa on lipsahtanut, sillä ajetaan takaa että meille saisi tulla johtajaksi. MIKSI ihmeessä tulisin! Yleensä haastateltava jatkaa vielä että itse tekee niin ja niin monta pestiä päällekkäin. Kuulostaako tämä houkuttelevalta jutulta harrastaa.

Parhaassa tapauksessa lehtijuttu kertoo lippukunnan pyöreistä vuosista. 80 vuotta on tullut täyteen maailman hienointa nuorisotyötä ja lukuisia partiojohtajia on kasvanut meidän lippukunnasta… kuitenkin meillä on johtajapula. Mikä ihmeen johtamistaidoillaan kehuva yhdistys kehtaa todeta että johtaminen on sitä tasoa ettei meillä oikeesti ole edes niitä johtajia.

Mitä sitten tilalle?

Kerrotaan rohkeasti mitä meillä on tarjolla, kerrotaan ihmisistä(niistä johtajista) joita meillä on? Kerrotaan kuinka hienoa on toimia lasten ja nuorten kanssa. Rekrytointia tehdään myymällä ja siihen ei kuulu negatiivinen markkinointi. Lue lisää eri tavoista rekrytoida.

Virtuaalikokous: ilmainen verkkopalvelu

Kirjoittelin viime vuonna muutamasta ilmaisesta projektinhallinta työkalusta: Cohuman (Joka nykyään on Mindjet Connect) ja Trellosta. Nyt löysin sattumalta oivallisen ilmaisen työkalun, joka mahdollistaa etäkokoukset.

Liveminutes on ilmainen ja takuulla erinlainen tapa järjestää palaveri. Sen pohjana on pilveen sijoitettu asiakirja, johon kaikki voivat halutessaan kirjoittaa, siis samaan tapaan kuin Google docsissa. Perinteisen muistio lisäksi on tarjolla myös omien tiedostojen jako, jep kyllä näihin tiedostoihin voi myös osallistujat kommentoida. Voit myös linkittää omaan tiliisi Evernoten tai dropboxin, ja poimia materiaalin näistä palveluista. Jos valmista tiedostomateriaalia kokoukseen ei ole voidaan sitä luoda vapaalla taululla, johon voi piirtää, siirtää kuvia  ja kirjoittaa. Materiaalia ei perinteisen etäneuvottelun tapaan jaeta omaa kuvaruutua jakamalla vaan kaikki tapahtuu suoraan pilvessä. Tämä tarkoittaa käyttäjille sitä, ettei käytönotossa ei tarvitse tehdä asennuksia eikä kirjaantumisia.

Kirjoittamisen lisäksi voit muodostaa äänineuvottelun (skypellä tai omalla koneellasi) ja jakaa oman naamasi videokameran välityksellä. Mukaan mahtuu palvelun mukaan 20 kokoustajaa, joista 9 naamaa voi ihailla palaverissa. Jos haluat järjestää hiljaisemman kokouksen, on osallistujien mahdollista chattailla kokouksen lävitse.

Kun kokous päättyy kaikki materiaali, äänet, chatit jne. paketoidaan kokouksen pöytäkirjaksi automaattisesti. Näin ei oikeestaan tarvita sihteeriä 😉

Palvelu luvataan ilmaiseksi, joitakin premium ominaisuuksia on tulossa kuulma myöhemmin. Rapakon takana voi puheyhteyden tehdä myös puhelinlinjaa pitkin.